Cinema
E
W
M
Music
Exhibition
Essays
About
Contact
Channels
Essays →
Essays →
KAIKKINÄKEVÄ SILMÄ
Sain kunnian olla mukana Leena Virtasen ja Jaana Semerin toimittamassa kirjassaNeitoperhot ja Pahanhautojat, joka lyhykäisyydessään kertoo siitä, kuinka suomalaisen elokuvan naiset lopulta raivasivat tiensä alansa eturiviin. Tuskinpa se tulee kenellekään yllätyksenä, että tie on ollut naistekijöille mutkikas ja raskas kulkea. Heitä on systemaattisesti vähätelty, heidän hankkeidensa etenemistä on vaikeutettu (sikäli mikäli ne pääsivät edes alkuun), ja heidän aiheilleen naureskeltu, sillä länsimainen silmä, kameran linssin takana kiiluva, on miesten mielestä kuulunut miehille ja miehille yksin. Se silmä on kiistatta esineellistänyt naissukupuolen, tehnyt siitä himojen, fantasioiden ja abstraktin väkivallan kohteen. Mutta totuuden nimessä, se on myös rakastanut naista mielenvikaisuuteen asti.
Se on poikamaisen haltioituneella tavalla palvonut tätä ja nostanut naisen jumalten rinnalle kuolemattomien joukkoon. Vain hyvin pienellä spektrillä elokuvia katsonut voi väittää, että miestekijöiden luoma kuva naisesta on yksipuolinen, yksitoikkoinen tai vähättelevä. Katsokaapa vaikka Kieslowskin Väritrilogia, tai Andrej Tarkovskyn mestariteos Peili, niin huomaatte, että ne ovat syntyneet puhtaasta kunnioituksesta ja rakkaudesta naista, äitiä, ihmistä kohtaan. Ja mitäpä olisi Ingmar Bergman ilman Bibi Anderssonia, Liv Ulmania? Kuin lohduton ritari Block, joka epätoivoisena taistelee lehdetöntä puuta, inspiraation kuolemaa vastaan elokuvassa Seitsemäs sinetti. Bergman tiesi ja myönsikin, kuinka paljon hän oli elämänsä naisille velkaa; Taiteensa.
Nyt kun naiset tekevät joukolla elokuvia, onkin kiinnostavaa nähdä, rakentuuko heidän luomansa kaanon aikanaan miehen ympärille, kuten miesten kaanon naisen. Tuskinpa. Naisen elämä ei pyöri miehen ympärillä. Naisen suurin ratkaistava ongelma, hänen pelkonsa ja kiinnostuksensa kohde ei ole mies, vaan hän itse. Hän on itse okkultti, syöveri syöverissä. Miehen suurin mysteeri ja kauhu, on nainen. Miehen koko elämä on kompensaatiota sille, että hän on syntynyt naisesta, ja että nainen on dominoiva sukupuoli. Miesten on päivittäin voitettava naiseen hukkumisen pelkonsa. Tämä on kieltämättä tragedia, joka synnyttää voimallista tragediaa. Naisen ei tarvitse todistella jatkuvasti jotain. Hänen suurin haasteensa onkin paikoilleen juuttuminen ja kunnianhimon puute.
Ymmärrän hyvin, miksi miehet eivät ole halunneet naisten tekevän elokuvia. Linssin silmä on armoton, julma, kaikkinäkevä, kaikennielevä. He ovat pelänneet, että jos nainen päästetään kameran taakse, tämä säälimättä paljastaa miehen heikkoudet, riittämättömyyden tunteet, heidän salaisuutensa. Että nainen näkee miehen, ja pahimmassa tapauksessa nauraa. Että hän alkaa tekemään elokuvia impotenssista tai
kastroivista, rumista ja raivoavista naisista.
Miesten pelko on ollut turha. Naiset eivät tee elokuvia miehistä. He tekevät elokuvia omista ja toisten naisten identiteettikriiseistä, äidin ja tyttären suhteesta. He käsikirjoittavat teinityttöjen kasvutarinoita. Naisen elokuvissa mies on usein valju sivuhenkilö, tai homoseksuaali (nais-päähenkilölle eroottisesti harmiton) ystävä.
Elokuvan historiaa ja nykyisyyttä määrittelevät edelleen miesten luomat fantasiat, maailmat ja ihanteet, koska naiset piilottelevat omiaan. Näin he tiedostamattaan suojelevat sekä miestä, että itseään mielihyvältä, joka on aina kivun kaltainen.