Cinema
E
W
M
Music
Exhibition
Essays
About
Contact
Channels
Essays →
NAISEUS HÄPYKARVAN VARASSA
Vietimme lauantai-iltaa sukulaiseni kotona, kun meidän keski-ikäisten iloksi seuraamme lyöttäytyi myös perheen lukioikäinen poika. Aloimme heti tivaamaan häneltä, miltä tuntuu olla nuori tässä omituisessa maailmanajassa. Hän pyöräytti silmiään ja huokaisi kuin syvästi raskautettuna, mutta istuutui kuitenkin kiltisti pöydän ääreen ja ryhtyi valaisemaan meitä vuosien raiskaamia. Jonkin ajan kuluttua keskustelu kääntyi hänen ikäisiinsä nuoriin tyttöihin. Tyrmistyin täysin kuulemastani. Hän kertoi tyttöjen karsastavan ja pilkkaavan älykkäitä ja koulussa menestyviä ikätovereitaan ja moni joutuu esittämään tyhmempää kuin on vain kuuluakseen joukkoon. Tärkeintä on olla seksikäs ja hyvännäköinen ja tietää viimeisimmät amerikkalaissarjojen suhdekiemurat. Älynlahjojen tai omien taitojen kehittämisellä ei niinkään ole väliä. Bimboilu on siis täysin omavalintaista ja suotavaa, eivätkä siihen suinkaan painosta pojat vaan nimenomaan muut nuoret naiset.
Ärsyynnyin ja petyin asiasta, mutten voi sanoa olevani kovinkaan yllättynyt. Naurettavaahan on edes kuvitella, ettei aikamme järjettömällä ruumiinpalvonnalla, netti-ekshibitionismilla ja kaikkialta tunkevalla pinnallisuudella olisi mitään vaikutusta nuorisoomme. Voihan sitä aikuisena naisenakin väittää pystyvänsä siivoamaan sikolättiä sotkematta saappaitaan, mutta haiseva totuus on, ettei se kertakaikkiaan ole mahdollista. Jokainen länsimainen nainen on jossain määrin sekä ikiaikaisten että modernien, yhä monimutkaistuvien stereotypioiden, ikä- ja ulkonäkörasismin ja markkinavoimien maalitaulu. Potentiaalisin kuluttaja on nuori tai keski-ikäinen, epävarma nainen. Hän ei varsinaisesti ole onneton, muttei kovin onnellinenkaan. Hän on jatkuvasti tyytymätön itseensä ja sellaisena hänet halutaan pitää. Suuryritysten merkittävin kassamagneetti on "seksuaalisesti vapautunut nainen", joka syvällä sisimmässään tuntee edelleen olevansa vartalonsa vanki, objekti ja sivustakatsoja, oman seksuaalisuutensa suorittaja.
Itsensä tahallinen tyhmentäminen on kuitenkin täysin käsittämätön ilmiö, eikä se selity pelkästään turhamaisuudella, miellyttämisen halulla tai sosiaalisilla paineilla.
Journalisti ja kirjailija Ariel Levy käsittelee aihetta kirjassaan Female Chauvinist Pigs, naissovinistisiat. Hänen mukaansa bimboilukulttuuri on ratkaisemattomien feministisotien tulos. Naisasialiikkeen näkökulmasta naisten seksuaalinen vapautuminen ei todellisuudessa koskaan päässyt toteutumaan ja monet postfeministit näkevät 1960-luvun vapaan seksin palvelleen vain miesten fantasiaa. Levyn mielestä kevytkenkäisen ja "lutkamaisen" naisen stereotypia syntyi miesten keskuudessa, mutta nykypäivänä sitä ylläpitävät yhtä lailla naiset kuin miehetkin. Se on tunkeutunut politiikkaan ja taiteeseen, musiikkiteollisuuteen ja muotiin. Siitä on tullut miljardeja tahkoava myyntiartikkeli.
Levyn naissovinistisika pyrkii käsittelemään naiseuden konflikteja esineellistämällä itsensä ja muut naiset. Hän joko erottaa itsensä naisellisuuttaan yltiöpäisesti korostavista naisista ja asettautuu näiden yläpuolelle, pyrkimyksenään kuulua dominoivaan (miesvaltaiseen) ryhmään käyttäytymällä kuin miessovinistit. Tai hän yrittää nostaa statustaan muokkaamalla ulkonäköään ja käytöstään mahdollisimman lähelle miehisen halun ideaalia. Niin tai näin, naisen todellinen itsenäisyys on ja pysyy tavoittamattomissa ja toteutuu vain ulkokohtaisesti ja epäkunnioituksen ilmapiirissä.