Cinema
E
W
M
Music
Exhibition
Essays
About
Contact
Channels
Essays →
TODELLISUUDEN AUTIOMAA
1960-luvun Yhdysvaltain kulttuurista ja politiikasta kiinnostuneelle eivät kirjat lopu kesken. Eivät ainakaan yhden ihmiselämän aikana. Olen itsekin kahlannut läpi kohtuullisen määrän faktaa ja fiktiota tähän suurten murrosten ja vaaran vuosikymmeneen liittyen, joten jos kaipaatte lukusuosituksia, ottakaa yhteyttä. Lista on ehtymätön. Mikä siinä ajassa koskettaa ja kiehtoo? Aivan kaikki; Rotupolitiikka, kylmä sota, Vietnamin sota, seksuaalinen vallankumous, Marilynin haamu, Warhol, Dylan ja Morrison, hippiliike, naisasialiike, ja tietenkin salamurhattujen ikonien surun mustatvarjot. Martin Luther King, Malcom X, JFK ja Robert Kennedy. Levätkää rauhassa, mikäli voitte.
1960-luku oli protestia ja mullistusta alusta loppuun. Vuosikymmeniä märkineet haavat ja sosiaaliset vaikeudet purkautuivat ja pakottivat tiensä kansalliselle asialistalle. Ihmiset näyttivät voimansa. They had a dream.
Syy, miksi ylipäätään otan koko vuosikymmenen puheeksi on se, että maailmalla,erityisesti Yhdysvalloissa on menossa joko tietoinen tai tiedostamaton simulaatio 1960-luvun poliittisesta ilmapiiristä. Yhtäläisyyksiä on monia; Kylmä sota on nyt konkreettista, tuhoisaa sotaa. Konflikteja viritellään vähän joka puolella. Ydinsodan uhka on jälleen todellinen. Kulttuurivallankumouksien hyökyaalto on seurannut toistaan; Woke, Metoo, Black Lives Matter. George Floydista tulee väistämättä mieleen vuoden 1963 ampumavälikohtaus Harlemissa, jossa teini-ikäinen James Powell sai surmansa poliisin luodista. Greta Thunberg on kuin nuori Rachel Carson, aikansa ensimmäinen, moderni ilmastoaktivisti. Simulaatio olisi liki täydellinen, jos Camelotin portit rävähtäisivät auki vielä kertaalleen, ja sisään ratsastaisi jykeväleukainen Kennedy valkoisella ratsullaan.
No, jopas sattui! John F. Kennedyn veljenpoika, Robert Kennedy Jr. ilmoitti pari viikkoa sitten asettuvansa ehdolle Yhdysvaltain vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Ja hän ei olekaan kuka tahansa Kennedy, vaan rakastetun ja presidentinvaalikampanjansa aikana ammutun senaattori Robert Kennedyn poika. Amerikkalaisten mielissä tämä nostalgian ja kuoleman alitajuinen fantasia tulee olemaan järisyttävä, vastustamaton ja eroottinen. He valitsevat hänet vain nähdäkseen pysyykö hän hengissä.
Joka tapauksessa, jos ajatus simulaatiosta kuulostaa hullulta, älkää syyttäkö minua. Idean isä on Jean Baudrillard, ranskalainen postmoderni filosofi, jonka teos “Simulacra and simulation” saa kenen tahansa vatsanpohjan kääntymään ylösalaisin. Baudrillardin mielestä todellisuutta sellaisena kuin me sen kerran tunsimme ei ole enää olemassakaan. Sen jäännökset elävät siellä täällä, aavikoissa, jotka eivät enää ole “imperiumin aavikoita”, vaan meidän omiamme. Scifi elokuvassa Matrix, Morpheus astuu dystooppiseen maisemaan ja sanoo Neolle: “Tervetuloa todellisuuden autiomaahan!” Hän lainaa Baudrillardia.
Televisio, internet ja media ovat siirtäneet meidät simulaatio simulaatiolta “hypertodellisuuteen”, jossa kaikki tapahtumat on kirjattu etukäteen median dekoodaus- ja orkestrointirituaaleihin. Niiden esitystapa ja mahdolliset seuraukset osataan ennakoida. Lyhyesti sanottuna: Me emme enää osaa lukea todellisia tavoitteita, emmekä todellista viestiä tai vaaraa, koska meidät on hypnotisoitu seuraamaan merkkejä, katselemaan puitteita.
1960-luku ei muuten ollut pelkkää politiikkaa. Aikakautta määrittelee myös syvä, spirituaalinen etsintä. Meidän ajassamme se loistaa poissaolollaan.